Fecha
Lunes 3 de Octubre de 2011
Ubicación
Nosturi
Telakkakatu 8,
Helsinki,
00150,
Finland
Tel.: +358-(0)9-6811880
Web: http://www.elmu.fi
Descripción
BREATHE CAROLINA ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN
Ma 3.10.2011 Helsinki, Nosturi
Electronicaa ja screamoa yhdistelevä Breathe Carolina saapuu 3. lokakuuta ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Liput yhdysvaltalaisbändin Nosturissa järjestettävään konserttiin tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 5. syyskuuta.
David Schmittin ja Kyle Evenin johtaman Breathe Carolinan musiikki on sekoitus elektronista tanssimusiikkia, post-hardcorea sekä vuorottelevia puhtaita- ja screamo-lauluosuuksia, joita usein efektoidaan vocoderin ja auto-tunen avulla. Yhtyeen läpimurto erityisesti nuoremman yleisön parissa tapahtui Breathe Carolinan debyyttilevyn ”It's Classy, Not Classic” (2007) ja toisen pitkäsoiton ”Hello Fascination” (2009) myötä. Bändistä tulikin Brokencyden ja 3OH!3:n tavoin crunkcoreksi nimetyn crossover-musiikin kärkinimiä.
Heinäkuussa julkaistu Breathe Carolinan kolmas albumi “Hell Is What You Make It” kasvatti yhdysvaltalaiskokoonpanon suosiota entisestään. Aikaisemmin esimerkiksi Panic! at the Discon, Good Charlotten ja Plain White T’s:n kanssa työskennelleiden tuottajien Matt Squiren ja Ian Kirkpatrickin kanssa äänitetty levy vei bändin uransa mittavimmalle maailmankiertueelle, joka saapuu lokakuussa myös Suomeen. Livenä kahden vokalistin johtama Breathe Caroline laajenee kitaroilla, rummuilla ja koskettimilla tuetuksi täysikokoiseksi bändiksi.
Konserttiin ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajattu anniskelualue.
LIPUT:
Myyntiin ma 5.9.2011 klo 9.00
18 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
www.breathecarolina.net
www.facebook.com/breathecarolina
www.elmu.fi
www.fullsteam.fi
Cartel (1)
¿No quieres ver más anuncios? Actualízate ahora