Tekst
Onni on neljäs plateau, hei mitä sä teet? Meetkö aina loppuun asti jos niin pitkäl pääsee?
Kaikki kolkkoina, lapset kasvaa orpoina, velat kasvaa korkoina. Meit on niin monia
astuneina harhaan. Luullut astuvansa paratiisin pihaan, mut astuvatki ansaan.
Karmaa, kylmyys kalvaa, lähiö harmaa. Kasvaa viha tän apean kansan ku,
kapein katseinsa läpi hakee syyllistä. Ku puolet meist putos aikoi sitten kyydistä.
Ja loput puolet meist on jo syynissä, ku oikeet syylliset jatkaa yhä myymistä.
Ja kaikki turvaa moraaliin ja lakiin. Fundamentaalista vihaa Koraanin takii.
Ja kristityt tappoivat vapahtajansa, joten kuka voisi vapauttaa tän ahdistuneen kansan?
Ja heikko mieli aina harhaan astuu, ja jalanjäljet peittää alleen marraskuu.
Ja heikko mieli aina harhaan astuu, ku yhteiskunnan luomat yksilöt jättävät vastuun
muille. Hyvästit sosiaalituille. Liian syvis vesissä välillä uimme.
Näytä välittäminen välillä muilleki, ku vesilasin erotus kurkussa jo kuiveni.
Se tuntuu hyvältä, se mikä tapppaa sut. Tuntuu hyvältä se, mikä sattuu eniten.
Tuntuu hyvältä se, mikä lyö sut maahan. Tuntuu hyvältä, se tuntuu hyvältä niin.
Se tuntuu hyvältä.
Se tuntuu hyvältä. Se tuntuu hyvältä. Se tuntuu hyvältä.
Se tuntuu hyvältä, ku mahollisuudet meni. Veni vidi, muttei voittanu ikin midii, eli semi.
Itkee myrskyllä, kyselee rystyllä, se syvenee syksyllä.
Patsaan pystyssä pysyville pystytän. Ei oo leikkipuistoo ilman leikkipyssyjä, meikkipossuja, Hyssälä.
Me leikittiin lentäjii, ne leikki sossuja. Ei keritä lenkille, mut kerätään lenkkitossuja.
Heikko mieli aina harhaan astuu, ku yhteiskunnan luomat yksilöt jättäää oman vastuun.
Ja omaan laskuun veistää aina pomo juustokimpaleesta extralastuu omaan taskuun.
Ammattikoulun ruuvipenkissä reksi kiinni kravatista, viikonlopun yli, vielä hengissä.
Isäntänä näissä perheissä on yks meistä, vaikkei ihan heti uskoiskaan rengistä.
Ja peittää kaiken tän alleen marraskuu. Tän tuhon edessä paatuneinki harrastuu.
Aikasin ne ainaski aineilla harmaantuu. Leiriltä palates on lapsilla karvas suu.
Ukkosta povailee mun varvasluu. Soi Sysmän aaria ja Vammalan blues.
Mut kaikkein murtuneimpana ei voi murtuneempi enää edes olla. Ei tunnu pahalta, vaan...
Se tuntuu hyvältä, se mikä tapppaa sut. Tuntuu hyvältä, se mikä sattuu eniten.
Tuntuu hyvältä, se mikä lyö sut maahan. Tuntuu hyvältä, se tuntuu hyvältä niin.
Se tuntuu hyvältä.
Se tuntuu hyvältä. Se tuntuu hyvältä.
Entinen dekadenttiräppäri nyt varastaa runoja. Aamiaismuroissa kyynelii puroina.
Lapsen halus olla susikoira Roi. Nyt polttaa ku Bogart ja vaikeroi.
Alkaa muistuttaa jo kehäraakkia, sen yksiö keskoskaappia.
Kaiken viekööt ja estäkööt. Se kuka leikkiin lähtee, se marraskuun kestäköön.
Ja nyt ei mikään oo liian stydii, riimivihkoi ja fosforikynii.
Marraskuu muuttuu joulukuuks, tai huonoin päivin takas lokakuuks.
Halvaantuu ku vastas muut, os. pelastakaa mut, mul on sukupuu tos.
Paskahousua Jumalan kaa, mitkä kortit Saatana saikaan.
Koska tuntuu, et lähtöä tekemäs ois muutki ku vaan sataman laivat.
Ja takapihan matalat aidat on viel maalista märkii, mut sataa saa taivas ja niin maalipinta kärsii.
Kulissi, missi, Suomileijona, kansalle Tapioo ja uus pari Reinoja.
Tapani Kansa, Apulanta, Heinola. Ei hätä kato keinoja.
Ei oo hullui päivii tälle maalle. Tuu hautaan mut Stockan kellon alle.
Mitä meistä kertookaan se, et rakkauski on nykyään niin pervo aate?
Mua pelottaa se, et ku tää kaikki on ohi, niin minne mä meen maate?
