Terveisiä Transsylvaniasta. 1400-luvun tarinat ovat siirtyneet 2000-luvulle. Ainakin jos Wes Cravenia on yhtään uskominen. Ja miksei olisi, onhan hän kirjoittanut Freddy-jutut, ohjannut jokusen lystikkään pätkän, ja nyt mukana tuottamassa elokuvaa Dracula 2000. Nimensä mukaisesti se on 2000-luvulle siirretty vamppiiritarina, jossa kaikki tärkeät jampat ovat mukana aina Van Helsingin suvun nykyistä edustajaa myöten. Kiehtova saaga.



Kiehtovaan saagaan on ujutettu mukaan kertaheitolla muutama ylimääräinen annos katolilaista mytologiaa, ja se jos jokin on omiaan vetoamaan nykypolven goottilaiseen laumaan ja siinä sivussa myös minun jeesuskompleksiini. Vaikka en mikään gootti olekaan. Hei, ihan totta en! Pukeudun värikkäästi aina välillä!

Tarina pelkistyy muutamina hetkinä halvaksi teeveesarjamaiseksi vampyyripoikien ja -tyttöjen muotishowksi. Muotishowpuolta edustaa Jim Morrisonin kaltaisen poptähden näköinen kikkarapäinen hurmuripahis (Gerard Butler), mutta onneksi pääosassa on käsikirjoittajien ideoima versio Draculan omasta saagasta. Se on ihan hyvä. Ei järin yllätyksellisesti esitetty, mutta ihan hyvin kyhätty. Muistinko jo sanoa, että katolilaiset vaikutteet toimivat ihan kivasti. Peruspointti vampyyritarinassa naisen patotuneen seksuaalisuuden vapauttamisessa on yhä tallella. Saa tästä painajaiset pimeisiin öihin.

Cristopher Plummer puolustaa paikkaansa Van Helsinginä. Jennifer Esposito on myös hot ja Helsingin tyttärenä esiintyvä Justine Waddell tosi söpö. Morrison-kikkarat olisi voinut jättää Morrisonille ja Tom Jonesille.

Tarinankerronta yhdistettynä elokuvalliseen kerrontavälineeseen on kehittynyt jonkin verran 1950-luvun jälkeen, mutta silti ohjaajan ja tuottajien tyylitaju, joka tietystikin heijastelee yleisön odotuksia, ei varsinaisesti ole jatkuvan kehityksen kohteena. Jotakin on saatu lisää, mutta jotakin taas ei. Katolisista jeesuskytkennöistä saa minulta ekstratähden.

**½