Top Rank
-
Search on Spotify
Yes, it scrobbles! Learn more
1,116 plays (236 listeners)
Orkka otti melko pian yhteyttä Poko-Rekordsiin ja kesällä 1978 lupailtiinkin jo porukalle jonkunlaista jatkoa yhteistyön merkeissä. Toppikset innostuivatkin tästä ja biisejä alkoi tulla kuin turkin hihasta. Paikallistasolla keikkoja oli kivasti ja monet tulivat katsomaan bändiä, joka oli energinen ja liikkuva.
Talvella alkoi näyttää siltä, etta Top Rank todellakin tulee levyttämään Pokolle ja niinpä helmikuussa 1979 ukot menivat Lahteen Mikrovox-studiolle levyttämään ekaa sinkkuaan “I want you/London”. Sessiossa oli mukana myös itse Epe Helenius, ikäänkuin tsekkaamassa uutta tulokasta maailmaan. Topit osallistuivat samana keväänä myös rockin SM-kisoihin sijoittuen kolmanneksi Ratsian ja Vaavin jälkeen.
Kesä 1979 meni keikkaillessa, nyt jo koko Etelä-Suomen alueella, ja syksy toi tullessaan kitaristivaihdoksen. Timo Lavi kiinnostui hieman progemmasta musasta ja liittyi uuteen porukkaan, josta ei kuitenkaan tullut sen vakavampaa. Lavin korvasi Nipa Niilola, jonka taidot olivat kiirineet jo monen muunkin korviin. Voikkaan Johnny Winter tykkäsi reippaasta rockmeiningista ja niin Top Rank sai uuden jäsenen ja vahvan biisintekijän.
Shouts:
Add shout
Top Albums
-
I Want You
Top RankBuy- Download Album
- Amazon MP3 Search
- 7digital Search
- iTunes Search
- Buy Album
- Amazon Search
- eBay Search
-
Irtopalanen
Top RankBuy- Download Album
- Amazon MP3 Search
- 7digital Search
- iTunes Search
- Buy Album
- Amazon Search
- eBay Search
-
Suitcase
Top RankBuy- Download Album
- Amazon MP3 Search
- 7digital Search
- iTunes Search
- Buy Album
- Amazon Search
- eBay Search
-
U Already Know
Top RankBuy- Download Album
- Amazon MP3 Search
- 7digital Search
- iTunes Search
- Buy Album
- Amazon Search
- eBay Search
Top Listeners
-
Tervehdys
Top Listener
-
Debthebee
Top Listener
-
Fatamorgana-san
Top Listener
-
Flatschniggel
Top Listener
Recent Activity
-
oat000 and T3hLibrarian added Top Rank to their libraries. October 2011
-
TaggingMachine_ and TaggingMachine tagged Top Rank with under 2000 listeners. November 2010
-
jaarolavi tagged Top Rank with ‘seen live’. March 2010
-
jaarolavi added Top Rank to jaarolavi’s library. March 2010
More Information
- Links
- Labels






