Biography

Mauno Paajasen levytysura käynnistyi v. 1976, jolloin hän pääsi Claudie-yhtyeen riveissä levyttämään kolme kappaletta kokoelmalle Fireball. Seuraavana vuonna Paajanen levytti ensimmäisen soolosinglensä 80 lätkä / Poste Restante. Ensimmäinen pitkäsoittolevy Poste Restante ilmestyi Fonovoxin Titan-levymerkillä v. 1978. Jatkoa seurasi jo vuoden kuluttua, jolloin kakkosalbumi Psyko ilmestyi Silver Blue -merkillä. Ensimmäisen albuminsa tekstejä Paajanen joutui muokkaamaan soveliaampaan muotoon, mutta kakkoslevyn kohdalla hän ei tähän enää suostunut. Tämä selittääkin suurelta osin kahden lyhyen ajan sisällä tehdyn albumin tekstimaailmallisen eroavaisuuden. Nimenomaan Psyko-levy onkin noussut eräänlaiseksi kulttiklassikoksi ja kappaleesta Kundi meikkaa on tehty useita covereita, joista tunnetuin lienee Organ-yhtyeen levytys.

Psyko-albumin jälkeen Paajanen julkaisi v. 1980 puolella singlen Yläkerran psyko / Hait tyttöjä syö, joka jäi sangen vähälle huomiolle. Tämän jälkeen seurasikin pitkä tauko Paajanen-nimellä tehdyn levytystuotannon osalta.

Vuonna 1986 Kaktus-levymerkki julkaisi hieman yllättäin Paajasen kokoelmalevyn “Aito suomalainen ranskatar”, joka sisälsi levytyksiä kahdelta ilmestyneeltä albumilta sekä singlebiisin “Hait tyttöjä syö”. Seuraava Paajasen julkaistu levytys syntyi v. 2003, jolloin ilmestyi promosinglenä kappale Musta kuu. Paria vuotta myöhemmin puolestaan ilmestyi promosingle Sokea mies ruusun toi. Lokakuussa 2007 puolestaan ilmestyy Paajasen uudempaa materiaalia sisältävä EP Enkelit hei sekä tuplakokoelma Psyko - Kaikki levytykset 1977-1980.

Paajanen on sanoittanut ja säveltänyt lauluja mm. seuraaville artisteille: Maria Hänninen, Tarja Merivirta, Esa Saarinen, Frederik, Outi Popp ja Tin Janine.


Diskografia

* 80 lätkä / Poste Restante, single (1977)
* Poste Restante, LP (1978)
* Psyko, LP (1979)
* Missä Liisa on / Mrs. Brook, single (1979)
* Yläkerran psyko / Hait tyttöjä syö (1980)
* Aito suomalainen ranskatar, kokoelma-LP (1986)
* Musta kuu, promo-single (2003)
* Sokea mies ruusun toi, single (2005)
* Enkelit hei, EP (24.10.2007)
* Psyko - Kaikki levytykset 1977-1980, kokoelma-CD (24.10.2007)

Edited by [deleted user] on 26 Sep 2007, 18:56

All user-contributed text on this page is available under the Creative Commons Attribution/Share-Alike License.
Text may also be available under the GNU Free Documentation License.

Factbox

Generated from facts marked up in the wiki.

No facts about this artist

You're viewing version 1. View older versions, or discuss this wiki.

You can also view a list of all recent wiki changes.

More Information

From other sources.

Links