Kirjoitin omaan journaaliini sepsutuksen tägäämisestä ja ajattelin heittää sen tännekin. Lukekaa, jos on kiinnostusta:
(uusien) Artistejen tägäys promotusmielessä
Tässä, kun on omaa bändiä ja muutamaa tuttua artistia koittanut promomielessä levittää last.fmmän kautta, olen huomannut yhden tärkeän seikan. Orkestereja ei kannata tägätä suomalaisiksi (Finnish).
Kerron miksi: tägit auttavat biisien leviämisen omalle kohdeyleisölleen eli genren sisällä. Useimmin käytetty tägi määrittää musiikkia eniten. Finnish -tägi määrittää musiikin ennen kaikkea suomalaiseksi. Finnish kanava ei puolestaan ole mitenkään paras kanava levittää mitään alternatiivimpaa musaa. Hyvä proge leviää progefaneille kansakunnasta riippumatta, sama pätee rokkiin, regeeseen ja kaikkiin muihinkin musiikkityyleihin.
Mielenkiinnosta voivat jotkut ulkkarit kuunnella suomikanavaa, mutta epätasainen ja hyvin hevipainotteinen sisältö tekee näistä kuuntelokerroista tod.näk. aika lyhyitä. "Suoramainontaan", joka on last.fmmän vahvuus, tällaisesta tägäilystä ei ole. Vaikka kaikki tämän lukevat luopuisivatkin suomi tägin käytöstä, tulee se säilymään artistien profiileissa - mikä on hyvä. Artistien kannalta kiitollisempaa on kuitenkin, että suosituin tägi kuvaa soundia muuten kuin kotimaan kautta. Suomea laulukielenä voi ilmaista Finnish lyrics tägin avulla paremmin, kuin kertomalla orkesterin olevan suomesta, mikä ei kerro laulaukielestä nykypäivänä mitään.
Joten ei muuta kuin omia Finnish - tägejä poistamaan. Tämä palvelisi myös kaikkia Open Mind Indexin käyttäjiä, kun Suomimusa alkaa pilkkoontua oikein musiikkityylien mukaan.
Artistien tägäys (noin promomielessä)