Articles

RSS
  • Psykedelian esiinmarssi - Vuoden 2009 parhaat levyt

    23 Dec 2009, 23:58 by deepcore

    Spotify-soittolista vuoden 2009 levyistä

    1. Polvo - In Prism

    2009 oli vuosi, jolloin löysin psykedeelisen rockin, ja tästä syystä valitsen parhaaksi levyksi amerikkalaisen vuodesta 1998 tauolla olleen Polvo-orkesterin uusimman levyn In Prism. Jenkit ovat nimenneet orkesterin math rock –nimisen genren edustajiksi, mutta bändi ei itse miellä kuuluvansa genreen. In Prismin kitarat kuulostavat monin paikoin epävireisiltä ja tämä kolahtaa ainakin meikäläiseen kympillä. Rakastan Cursiven Domestica-levyn epävireisiä kitaroita yli kaiken ja tästä syystä Polvo iskee samaan nautintoa tuottavaan hermoon. In Prismin kohokohta on kolmas raita nimeltään Beggar’s Bowl, mutta muita tutustumisen arvoisia biisejä ovat Lucia ja Dream Residue/Work. Vuoden comeback!

    2. White Denim - Fits

    Kun pohdin tätä listaa, White Denimin Fits oli yksi pohdintaprosessin suurimpia nousijoita. Sijoitin sen alun perin listan loppupäähän, mutta intouduin sitä kuuntelemaan enemmän ja tässä kakkossijalla se nyt sitten on. Austin, Texasista tuleva trio nimeltään White Denim tekee myös mahtavaa psykedeelistä rockia. Biisit ovat verraten lyhyitä, kutakuinkin kolmeminuuttisia, mutta samalle kappaleelle saattaa olla ympättynä kolmea eri musatyyliä aina rockista bluesin kautta jazziin. Soulia, folkia ja countryä löytyy Fitsiltä myös. Levyn parhaat biisit ovat Radio Milk - How Can You Stand It, I Start to Run, Sex Prayer ja Regina Holding Hands. Fits on kauttaaltaan varsin toimiva paketti, josta tosiaan vaihtelua ei puutu. Jos jotkut artistit tekevät samaa levyä koko uransa, White Denim pistää paremmaksi ja keksii itsensä monta kertaa uudestaan pelkästään Fitsillä.

    3. Mastodon - Crack the Skye

    Progemetalli on ollut pitkään lähellä sydäntäni ja tänä vuonna tältä sektorilta kolahti erityisesti Mastodonin tsaarinmurhia käsittelevät teemalevy Crack the Skye. Pääsin näkemään bändin Hartwall Areenalla Metallican lämppärinä, odotukset olivat kovat, mutta teknisen musan keikka meni mielestäni täysin plörinäksi puuroutuneen miksauksen vuoksi. Verrattuna Mastodonin edelliseen levyyn Blood Mountainiin meininki on ottanut harppauksen eteenpäin. Siinä missä Blood Mountainilla sorruuttiin mielestäni liiaksi tekniseen sooloiluun, Crack the Skyellä tätä käytetään järkevästi eli tehokeinona eikä itsetarkoituksena. Levyn kaikki biisit ovat loistavia, joten en halua nostaa tässä ainuttakaan biisiä muiden yläpuolelle, vaikka The Last Baronista tykkäänkin kovasti. Kuunnelkaa koko levy!

    4. Dirty Projectors - Bitte Orca

    Dirty Projectorsia en uskalla sanoa folkiksi, sillä bändin musa on erittäin kokeellista, mutta Bitte Orca ottaa vahvan askeleen suuntaan, jota kutsuisin progefolkiksi. Levyn biisit ovat kauttaaltaan keskipituisia, mutta niihin ympätty monenlaisia kohtia sekä tempoltaan että teemoiltaan. Bitte Orcan kantavina voimina on paitsi folkainekset, mutta rumpukoneilla tehdyt popkompit, jotka tekevät levystä helpommin lähestyttävän. Jos popahtava progefolk kuulostaa mielenkiintoista, kannattaa tarttua tähän. Levyn parhaita biisejä ovat avausraita Cannibal Resource, singlelohkaisu Stillness Is The Move, Useful Chamber ja No Intention. Levylle ei mahdu ainuttakaan huonoa biisiä.

    5. Mew - No More Stories

    Mewn uusin on mielestäni orkesterin paras. Levylle ei välttämättä ole eksynyt bändin parhaimmat biisit, mutta verrattuna Mewn aikaisempiin levyihin No More Stories on paljon tasaisempi ja kestää sen vuoksi enemmän kuuntelua kuin parin hitin ihmeet. And the Glass Handed Kitesillä tuotu tyyli on hiottu huippuunsa ja tuloksena on yksi vuoden parhaista levyistä. Aivot ampuu pellolle muun muassa biisit Introducing Palace Players, Repeaterbeater ja Hawaii.

    6. Grizzly Bear - Veckatimest

    Aphex Twinin ja Autechren sekä muiden ambient- ja IDM-artistien 20-vuotias levy-yhtiö Warp Records laajensi horisonttejaan Grizzly Bearin kohdalla ja tämä rohkeus tuotti mielestäni yhden vuoden musiikillisista kohokohdista. Orkesteria on hyvin vaikea verrata mihinkään, ja sen saundia on vaikea summata muuten kuin kokeelliseksi popiksi. Stemmoihin ja hieman nyrjähtäneeseen saundiin nojaava levy pitää kynsissään erikoisuudellaan ja kauneudellaan. Levyä kannattaa lähestyä Southern Pointin, sinkkubiisi Two Weeksin, Dory ja Foregroundin kautta.

    7. Wild Beasts - Two Dancers

    Wild Beastsin Two Dancersin kanssa meni arpomiseksi. Aluksi pidin levystä, kyllästyin siihen välillä ja totesin sen kuitenkin lopulta yhdeksi vuoden levyistä. Saundiltaan Grizzly Bearin suuntaan kallistuva kokeellista poppia sisältävä Two Dancers vakuuttaa erikoisuudellaan ja tasaisuudellaan. Wild Beastsin laulaja onnistuu kuulostamaan Kate Bushilta. Levyn parhaat biisit ovat We Still Got The Taste Dancing On Our Tongues, nimikkobiisit Two Dancers ja Two Dancers II ja This Is Our Lot.

    8. Phoenix - Wolfgang Amadeus Phoenix

    Parasta roadtrip-musaa Suomen kesään! Phoenix on mielestäni tehnyt todellista läpimurtoa varsin pitkään, mutta siinä missä aikaisempia levyjä on kantanut bändin tyylittely, vuonna 2009 tyyli sai viimein rinnalleen loistavat biisit ja läpimurto oli valmis. Jos Wolfgang Amadeus Phoenixin biisit Lisztomania, 1901 ja Fences eivät täräytä niin vikaa täytyy olla päässä!

    9. Future of the Left - Travels with Myself and Another

    Veikkaan, että bändin nimi jäi vuonna 2006 monille vieraaksi, vaikka vuoden kohokohtiin mielestäni lukeutuukin. Bändin tyyli perustuu karhumaisen rouheaan saundiin, jota täydennetään efekteillä ja syntikoille, jos ei muuten päästä riittävän alas. Future of the Left lukeutuu bändeihin, joiden lyriikoissa ei ole järkeä, mutta jotka ovat sen verran räävittömiä, että kasvattavat rintakarvoja kivasti, kuten Chin Musicin baari-iltaa kuvaavat sanat "I know it only happened cos I couldnt stop drinking / it only happened cos i couldn't drink more" Levyn kohokohtia ovat muun muassa Arming Eritrea, Throwing Bricks at Trains ja You Need Satan More Than He Needs You.

    10. Megafaun - Gather, Form, and Fly

    Megafaun, Justin Vernonin (Bon Iver) kaverit ja sukulaisartistit vastaavat ensimmäisellä levyllään vuoden folk-räjäytyksestä. Bon Iveriin verrattuna meininki on paljon iloisempaa, rouhevampaa ja psykedeelisempää, vaikka paikoitellen yhtäläiset vaikutteet ovat kuultavissa. Levyn parhaat biisit ovat Kaufman’s Ballad, instrumentaali Impressions of the Past ja vahvasti Bon Iverin suuntaan kumartava Guns.

    11. Tanya Morgan - Brooklynati

    Letkeetä hiphoppia Brooklynistä Commonin ja Q-Tipin linjoilta. Levyn avausraidat On Our Way ja Alleye Need ovat mahtavia ja levyn sinkkulohkaisu So Damn Down ei ole huono sekään. Tanya Morganin kaksikko saa pienen miinuksen hieman tylsistä lyriikoista, vaikka perinteiselle gangsta- ja lorttolinjalle eivät eksykään.

    12. Danger Mouse & Sparklehorse - Dark Night of the Soul

    Gnarls Barkleyn valkoinen jäbä Danger Mouse ja amerikkalainen Sparklehorse löivät voimansa yhteen ja tuottivat levyn muun muassa Flaming Lipsin Wayne Coynen, Strokesin Julian Casablancasin, Cardigansin Nina Perssonin sekä itsensä Iggy Popin kanssa. Dream Teamia täydensi David Lynch, joka oli mukana luomassa levyn tunnelmaa tekstiensä ja valokuviensa avulla. Vuoden levyksi tarkoitettu julkaisu koki kuitenkin kovan kohtalon EMIn juristien käsissä, jotka estivät tekijänoikeuskysymyksiin vedoten levyn julkaisemisen. Projektista julkaistiin lopulta Lynchin valokuvia sisältänyt kirja, jonka sisältä löytyy tyhjä CDR-levy, jossa on teksti: "For Legal Reasons, enclosed CD-R contains no music. Use it as you will." Levy itsessään on vapaasti ladattavissa verkosta. Dark Night of the Soulin parhaita biisejä ovat Wayne Coynen laulama Revenge, Julian Casablancasin Little Girls sekä kuin suoraan Lynchin leffasta oleva Dark Night of the Soul, joka oli mulla pitkään kännykän herätysäänenä, koska sielun pimeään yöhön herääminen huvitti ironisuudessan.

    Vuoden kovimmat kotimaiset

    1. Jaakko & Jay - War is Noise

    Akustista punkkia soittava tamperelaisduo kiertää tätä kirjoittaessani Eurooppaa eikä bändin saama huomio ole turhaa. War is Noisen konsepti on hemmetin mahtava ja musakin on tosi makeen kuuloista, vaikka biisien kirjoittamiseen kaipaisin hieman enemmän koukkuja. Tästä bändistä kuullaan vielä, jos seuraavalla levyllä pystyvät parantamaan. Tsekkaamisen arvoisia biisejä levyllä ovat esimerkiksi Better Than ja Smoke Signals, vaikka levy on erittäin tasainen ja muutkin biisit toimivat hyvän konseptin vuoksi erinomaisesti.

    2. Red Number Two - These Things Take Time

    Jyväskyläläinen post-rock -bändi Red Number Two sai uuden levynsä valmiiksi käytettyään näihin asioihin huolella aikaa. Kahden lupaavan EP:n jälkeen bändi lunastaa kauan muhineet odotukset esikoislevyllään These Things Take Time, vaikka pankin räjähtäminen jää vielä odottamaan seuraavaa levyä. Suhteutettuna Red Number Twon omaan tuotantoon, uudelle levylle ovat löytäneet tiensä toistaiseksi parhaat biisit, kuten Then, Sevastopol, Eastern Front, The Glass Walls ja mahtava Telepathy. Red Number Twon monia biisejä leimaa pitkälle tuotettu stadionsaundi, joka kantaa useimpia biisejä ja on toisaalta levyn parasta antia, mutta – kuten Jaakko & Jaynkin tapauksessa - kaipaa seurakseen myös enemmän koukkuja fiilistelyn rinnalle. These Things Take Time on silti mielestäni vuoden kotimaisia debyyttejä ja jään odottamaan levylle jatkoa.

    3. The Driven Dynamo - In the Arms of Lucifer

    Kysymys monien huulilla lienee: ”Mikä Dynamo?” Oululaisen The Driven Dynamon toinen pitkäsoitto pistää miettimään, että miksei tästä(kään) bändistä olla kuultu mitään, vaikka ovatkin saundiltaan sukua monille tutuille The Flaming Sideburnsille ja Hellacoptersille. DD:n voimakkaat riffit toimivat varsin kivasti ja koko tuore levy on erittäin tasainen, vaikkakin sillä kustannuksella, että varsinaiset hittibiisit jäävät vielä uupumaan. Seuraavalle levylle pari sellaista niin eiköhän saada pojat kotimaan isoimmille kesäfestareille ja niiltä maailmalle levittämään Luciferin sanomaa jonkun ison levy-yhtiön kustannuksella. Levyltä kannattaa tsekata esimerkiksi Can You Let It Go, Burnout Desire, Don’t Explain sekä nimikkobiisi In The Arms of Lucifer.

    Muita suosikkeja vuoden varrelta

    Dungen - 4

    Jos tätä levyä ei oltaisi julkaistu vuoden 2008 puolella, olisi se sijoittunut vuoden suosikkilevyjeni listalla kärkeen tai ainakin ollut vahvasti kamppailemassa kärkipaikasta. 4 on Dungenia parhaimmillaan: paikoin psykedeelistä, paikoin popahtavampaa rockia, joka pistää paitsi jumittamaan sekä ihailemaan soittoa, mutta myös tanssaamaan. Dungenin Billy Corganin eli Gustav Ejstesin luotsamaa bändi oli minulle lähes vieras orkesteri ennen tätä vuotta, mutta nyt levyhyllystäni löytyvät sen kaikki levyt. Yksi vuoden suosikkibiiseistäni on levyltä löytyvä popimpaa osastoa oleva Det tar tid, mutta tutustumisen arvoisia ovat myös instrumentaali Fredag, joka on levyn paras psykedeelinen veto sekä menevä Mina damer och fasaner. Sviddu, mitä bassotyöskentelyä!

    The Five Corners Quintet - Hot Corner

    The Five Corners Quintetistä olin kuullut paljon hyvää ja sain Helsingin juhlaviikoilla mahdollisuuden nähdä bändin livenä tässä naapurissa Huvila-teltassa. Huolimatta kovista odotuksista, bändi yllätti laadullaan ja ennen kaikkea hyvällä keikkahengellään, joka ei taatusti jättänyt ketään kylmäksi Hakaniemen rannan kylmässä syysillassa. Kävin keikan jälkeen ostamassa Hot Corner -levyn, johon kannattaa ehdottomasti tutustua, vaikka ei jazzista perustakaan. Esimerkiksi kappaleet Hot Rod, Rich in Time, Easy Diggin', Shake It ja Habib's Habit vakuuttavat varmasti.

    Pariisin kevät - Meteoriitti

    Pariisin kevät on kuin tuulahdus tämän päivän Karkkiautomaattia, mutta esikuvaansa monipuolisempi. Vuonna 2008 julkaistu debyyttilevy Meteoriitti edustaa muun muassa indien, elektronisen ja chansonin yhdistelmänä raikkainta saundia, jota kuulin vuonna 2009 ja ah, miten kaihoisia lyriikoita. Levyltä kannattaa tsekata nimikko- ja avausraita Meteoriitti, Pikku Huopalahti ja Riviera.

    Kakka-Hätä 77 - Totaalinen kakkahätä

    ”Olis edes hauskaa elämästä puolet / eihän täällä viihdy kuin kokoomusnuoret / joka päivä kusipäiden perseitä kun nuolet / elämä on huora, sitten sinä kuolet” Yksi vuoden 2009 kovimpia näkemiäni keikkoja oli Kakka-Hätä 77 Lepakkomiehessä huhtikuussa. Kakka-Hätä 77, suomipunkin superbändi, varastaa vaikutteiltaan ja pystyy tiivistämään Totaalisella kakkahädällä kaikki mahdolliset punkkliseet. Tästä johtuen ja tästä myös huolimatta Kakka-Hätä 77 kantaa itseään komeasti. Musiikillisesti vaikuttavinta orkesterin meiningissä ovat mahtavat riffit, jotka täydentävät poskessa olevaa kieltä erinomaisesti. Suosikkejani Totaalisella kakkahädällä: Elämä on huora, Narkata ja kuolla, Kakka-Hätä 77 Go-Go, Tää on sun helvetti, Sirpa ja Make, Systeemi ei toimi ja ehdoton suosikkini ironinen TV väkivaltaa. Siinähän onkin sitten valtaosa levyn biiseistä. :D

    Tuomari Nurmio – Tuhannen kapakan kautta

    Kuluneena vuotena mulla oli yksi musiikillinen projekti ja se oli perehtyä erityisesti suomalaisen rock- ja iskelmämusiikin klassikoihin. Monien bändien joukosta kesällä Kaisafestissä ja syksyllä Ryhmäteatterissa akustisella keikalla näkemäni Nurmion Dumari vaikutti Kallion omaan poikaan voimakkaasti. Kurjuuden kuningas oli yksi vuoden aikana eniten kuuntelemiani biisejä, Tonnin stiflat, Valo yössä, Dumari, Lasten mehuhetki ja monet muut klassikot toimivat aina ja muistuttavat kotikulmista.

    Irwin Goodman – Rentun ruusut – Irwin Goodmanin parhaat

    Irwin Goodman sekä hänen protestilaulunsa tuntuvat tekevän uutta tulemista ja iskevät kovasti tällaiseen wannabe-renttuun (paino ensimmäisellä osalla). Irwin ei lyriikoidensa perusteella liikaa jännännyt elämän realiteeteista. Musiikillisesti meininki on menevää eikä yhtään ihmetytä, miksi Irwin oli aikanaan se työväenluokkaisen kansan suosikki ja Koiviston Manun & ystävien vihollinen. Suosikkejani Irwinin kokoelmalta ovat muun muassa Työmiehen lauantai, Manu vippaa muutama markka, Haistakaa paska koko valtiovalta, Viuhahdus sekä karaokesuosikki Rentun ruusu.

    Faith No More

    Faith No More koki levylautasellani renessanssin kesän comeback-keikan myötä. VOI JUMALEISSÖN PATTONIN KARISMAA. King for a Day, Fool for a Lifetime – yksi kaikkien aikojen levyjä. Ei tästä tarvii sanoa muuta.
  • Year of Folk - Vuoden 2008 parhaimmat levyt

    17 Jan 2009, 13:52 by deepcore

    Näin vuoden vaihtuessa musiikkilehdissä esitellään vuoden levyt ja näin aion tehdä nyt minäkin. Kuuntelin toki paljon musaa laidasta laitaan vuonna 2008, mutta trendejäkin suosikeissa on nähtävissä. Uusi folk nosti päätään, proge ja progevaikutteinen musiikki säilyi kehissä, teknosta innostuin vuosien jälkeen ja kiinnostuin Manse-rockista.

    Suosikkejani viime vuonna julkaistuista levyistä:

    Spotify-soittolista vuoden 2008 levyistä

    1. Flying Lotus: Los Angeles

    Vuoden ehdoton ykkönen tulee mm. vanhoja suosikkejani Aphex Twiniä, Autechreä ja Plaidia julkaisseelta Warp Recordsilta. Lafkan rookie-artisti Flying Lotus jatkaa edellämainittujen linjoilla minimalistisella ja bassosaundeja hyödyntävällä levyllään. Suosittelen tsekkaamaan, jos verrokit iskevät yhtään.

    2. The Mars Volta: The Bedlam Of Goliath

    Vaikka The Bedlam of Goliath ei yllä aivan Mars Voltan edellisen ja parhaan levyn, Amputechturen, tasolle, mutta kaukana eivät Teksasin pojat ole tällä levyllä. Metatron, Cavalettas, Ouroborous esiintyvät edukseen lattari- ja King Crimsonin koulukunnan progevaikutteita viljelevän bändin parhaiden biisien rinnalla.

    3. Vampire Weekend: Vampire Weekend

    Vampire Weekendin debyytti oli meikäläisellä kovassa kuuntelussa. Afrikkalaisesta pop-musiikista vaikutteita ammentavan orkesterin levy on vuoden pirteimpiä ja sisältää koukkuja, jotka taatusti jäävät soimaan päähän.

    4. Q-Tip: The Renaissance

    A Tribe Called Questissa uraa tehneen Q-Tipin kakkosalbumi The Rennaissance on hyviin taustoihin nojautuvaa hip hopia, josta tulee mieleen toinen vastaava artisti eli Common. Miesten tyylit sopivat sen verran hyvin yhteen, että he suunnittelevat yhteistä The Standard –nimistä projektia, joka fanien kannattaa varmasti tsekata. Q-Tipin keskeisin ero Commoniin on lyriikoissa, jotka The Renaissancella ovat lähempänä arkea kuin Commonin poliittis-uskonnolliset lyriikat.

    5. Sigur Rós: Með suð í eyrum við spilum endalaust

    Islannin poikien Sigur rós on monivuotinen suosikkini, joka oli pakko nähdä syksyllä livenä Kulttuuritalolla. Orkesterin uusi albumi ei petä vannoutunutta fania. Levy poikkeaa Sigur rósin edellisistä hieman olemalla aavistuksen verran aikaisempia iloisempi. Levyn kappale Gobbledigook on bändin koko tuotannon parhaimpia kappaleita.

    6. Bon Iver: For Emma, Forever Ago

    Parisuhteen päättymisen jälkeisessä tuskassa syntyy tunnetusti hyviä levyjä ja For Emma, Forever Ago ei ole poikkeus. Bon Iverin esikkoalbumilla kuullaan mies, kitara ja vähän ekstraa. Pelkkä mies ja kitara kantavat levyn kappaleita jo itsessään, mutta useat kappaleet kasvavat uskomattomiin sfääreihin, kun perusainesten päälle tulee joissain biiseissä esimerkiksi rumpulooppeja tai torvia. Tästä nostatuksesta on esimerkkinä levyn ehdottomasti paras biisi The Wolves (Act I and II).

    Muita suosikkilevyjäni viime vuonna:

    1. Angus & Julia Stone: A Book Like This (2007)

    Mieleenpainuvilla äänillä varustettujen australialaissisarusten folkahtava levy on viimeaikojen suosikkejani. Orkesteri kuulostaa kovasti Kings of Convenienceltä ja levyltä löytyy useampi todella hyvä kappale, joten en rupea tässä erikseen niitä listaamaan. Kuunnelkaa koko levy!

    2. The National: Boxer (2007)

    The Nationalia kantaa laulaja Matt Berningerin bassoääni, joka pieksee Bruce Springsteenin 6-0. Boxerilla on sekä herkkiä että nopeita biisejä, joista parhaimmat ovat avausraita Fake Empire ja fanisuosikki Slow Show.

    3. Sufjan Stevens: Come on Feel the Illinoise (2005)

    Yksi vuoden 2007 suosikkejani oli suosikkejani myös 2008. Multi-instrumentalisti Sufjan Stevensin folkahtava levy yhdistää vaikutteita muun muassa Vince Guaraldin jazzista ja Philip Glassin minimalistisesta klassisesta omalaatuiseen keitokseen vailla vertaa.

    4. Timo Räisänen: Love Will Turn You Around (2007)

    Ruotsin lahja maailman rockille, mutta vähemmän tunnettu Timo Räisänen, on mies, jonka rintaan on tatuoitu suomalaisen esikuvansa 22-pistepirkon mukaan luku ”22”. Räisäsen Love Will Turn You Around on vauhdikasta pop-rockia Håkan Hellströmin hengessä.

    5. Kari Peitsamo: Lähde autoiluretkelle suureen etelän kanjoniin (2003)

    Vuosi 2008 oli meikäläiselle myös Manse-rockin löytämisen vuosi. Mansen kauneimpana ja kirkkaimpana meikäläisen listoilla on sittemmin helsinkiläistynyt oman tiensä kulkija Kari Peitsamo, jonka kokoelma on rautaa ja pitäisi kuulua jokaisen rock-intoilijan levyhyllylle.

    6. Popeda: Pelkkää Juhlaa - 25v. juhlakokoelma

    Mansen mestarit, Popeda, sietäisi olla arvostetumpi kuin mitä on. Erinomaisena livebändinä tunnettu orkesteri pärjää myös levyllä, jossa Costello Hautamäen voimakkaat riffit ja Pate Mustajärven karisma pääsevät oikeuksiinsa.

    7. Andrew Bird: Fingerlings 3

    Andrew Bird tituleeraa itseään viheltämisen ammattilaiseksi ja sitä hän myös tekee levyillään. Fingerlings 3 on Birdin omakustanteinen live- ja demokokoelma, joka pitää sisällään materiaalia hänen kahdelta hänen uusinta edeltäneeltä levyltä. Pidän tästä levystä melkein varsinaisia levyjä enemmän, sillä Fingerlingsin kappaleet ovat raakaa materiaalia eivätkä ylituottamisen pilaamia. Ääni, vihellys, kitara ja viulut riittävät itsessään.